Rönsyilevä jaaritus, henkisten helmien etsinnästä ja riman laskennasta....
Aluksi pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheita, joita tekstiini on saattanut eksyä. Käden, silmän ja näppäimistöni koordinaatio ei aina toimi niin kuin soisin. Lisäksi pahoittelen tekstin sekavuutta. En nimittäin aio ylihioa sitä, koska sitten se jää julkaisematta.
Ja asiaan...
Eipä ole pitkään aikaan tullut päiviteltyä tänne mitään. Tämä johtuu siitä, että nostin riman blogiprojektistani liian korkealle. Kuvittelin, että minun pitää heti alkaa jaella "henkisiä helmiä", loppuunasti hiottuja artikkeleita jne. jne.
Mutta en jaksa/pysty tekemään niin. Yllätys, yllätys. Joten en sitten kirjoittele ollenkaan.
Tämän piti olla minun terapiablogini, jossa jaan niitä asioita, joista olen saanut apua ja joista
joku toinen voi saada apua, ideoita, inspiraatiota, tms.
Minun on helpompi jakaa ajatuksiani, jos ei tarvite hioa lopputulosta liian paljon. Ja sehän bloggaamisessa onkin täkeintä, eikö? Jakaa ajatuksia, kokemuksia ja tarinoita, joiden ei aina tarvitse olla, tai sisältää, henkisiä timantteja tai helmiä.
Minä olen synnynnäinen pilkunviilaaja ja vaadin itseltäni herkästi täydellisyyttä. Tai ainakin minun käsitystäni täydellisydestä, se nimittäin vaihtelee tilannekohtaisesti. Kun en pystykään saavuttamaan sitä, monet asiat jäävät minulta yksinkertaisesti kesken, koska en jaksa/pysty/kykene saattamaan niitä siihen täydellisyyden asteelle, johon ne mielestäni kuuluvat. Minulla on esimerkiksi pää täynnä tarinoita, jotka pitäisi saada paperille. Osa on jo saatukin, mutta jään niin helposti editoimaan ja hiomaan tekstiä, koittaen tavoittaa sitä täydellisyyttä, johon se ei välttämättä milloinkaan yllä.
Minä olen kova innostumaan eri asioista ja kova aloittamaan aina uusia tekemisiä. Ideoita tulee aina lisää ja mieleen tulee korjausehdotuksia milloin millekin.
Täydellisyydentavoitteluni vuoksi, en esimerkiksi jaksa aloittaa siivousta, koska en pysty tekemään juuri sellaista mahti-himo-siivous-addiktin syvä-pesu-desinfiointi-höyry-puhdistusta kuin haluaisin. Tai jos aloitan siivouksen, se jää kesken. Näin ollen minulla on suurimman osan ajasta yksi huone todella siisti, (yleensä vaatehuone tai kylppäri) ja koko loppukämppä on enemmän tai vähemmän kaaoksen vallassa.
Nyt olen tosin opetellut pikkuhiljaa madaltamaan siivouskynnystä. Jos lattialla on tavaraa laitan sen sekatavaralaatikoihin, jotka käyn läpi sitten kun ehdin. Minun ei tarvitse jynssätä kylppärissä joka nurkkaa, joka viikko, vaan pesuaineen suihkutus ja sitten huuhtelu suihkulla riittää. Riittää, että sotku on poissa näkyvistä. Vaatteet, pikkusälän, lehdet ja kaiken muun voi selvittää laatikko, hylly tai kaappi kerrallaan. SItten kun on aikaa ja voimia.
Joten nyt aion soveltaa tätä myös blogiini. Kirjoitan, mutta en yli-editoi. Madallan kynnysta. Tämä on terapia blogi, ei naisten lehden kolumni. Jospa tämä pikkuhiljaa tästä.
Tsemppiä kaikille ja jatkakaa kirjoittamista.
Rakkaudella, Besara
Ad Astra
Ad Meliora
Ad Victoriam
Ps: Kyllä se tästä vielä helpottaa:)
Ja asiaan...
Eipä ole pitkään aikaan tullut päiviteltyä tänne mitään. Tämä johtuu siitä, että nostin riman blogiprojektistani liian korkealle. Kuvittelin, että minun pitää heti alkaa jaella "henkisiä helmiä", loppuunasti hiottuja artikkeleita jne. jne.
Mutta en jaksa/pysty tekemään niin. Yllätys, yllätys. Joten en sitten kirjoittele ollenkaan.
Tämän piti olla minun terapiablogini, jossa jaan niitä asioita, joista olen saanut apua ja joista
joku toinen voi saada apua, ideoita, inspiraatiota, tms.
Minun on helpompi jakaa ajatuksiani, jos ei tarvite hioa lopputulosta liian paljon. Ja sehän bloggaamisessa onkin täkeintä, eikö? Jakaa ajatuksia, kokemuksia ja tarinoita, joiden ei aina tarvitse olla, tai sisältää, henkisiä timantteja tai helmiä.
Minä olen synnynnäinen pilkunviilaaja ja vaadin itseltäni herkästi täydellisyyttä. Tai ainakin minun käsitystäni täydellisydestä, se nimittäin vaihtelee tilannekohtaisesti. Kun en pystykään saavuttamaan sitä, monet asiat jäävät minulta yksinkertaisesti kesken, koska en jaksa/pysty/kykene saattamaan niitä siihen täydellisyyden asteelle, johon ne mielestäni kuuluvat. Minulla on esimerkiksi pää täynnä tarinoita, jotka pitäisi saada paperille. Osa on jo saatukin, mutta jään niin helposti editoimaan ja hiomaan tekstiä, koittaen tavoittaa sitä täydellisyyttä, johon se ei välttämättä milloinkaan yllä.
Minä olen kova innostumaan eri asioista ja kova aloittamaan aina uusia tekemisiä. Ideoita tulee aina lisää ja mieleen tulee korjausehdotuksia milloin millekin.
Täydellisyydentavoitteluni vuoksi, en esimerkiksi jaksa aloittaa siivousta, koska en pysty tekemään juuri sellaista mahti-himo-siivous-addiktin syvä-pesu-desinfiointi-höyry-puhdistusta kuin haluaisin. Tai jos aloitan siivouksen, se jää kesken. Näin ollen minulla on suurimman osan ajasta yksi huone todella siisti, (yleensä vaatehuone tai kylppäri) ja koko loppukämppä on enemmän tai vähemmän kaaoksen vallassa.
Nyt olen tosin opetellut pikkuhiljaa madaltamaan siivouskynnystä. Jos lattialla on tavaraa laitan sen sekatavaralaatikoihin, jotka käyn läpi sitten kun ehdin. Minun ei tarvitse jynssätä kylppärissä joka nurkkaa, joka viikko, vaan pesuaineen suihkutus ja sitten huuhtelu suihkulla riittää. Riittää, että sotku on poissa näkyvistä. Vaatteet, pikkusälän, lehdet ja kaiken muun voi selvittää laatikko, hylly tai kaappi kerrallaan. SItten kun on aikaa ja voimia.
Joten nyt aion soveltaa tätä myös blogiini. Kirjoitan, mutta en yli-editoi. Madallan kynnysta. Tämä on terapia blogi, ei naisten lehden kolumni. Jospa tämä pikkuhiljaa tästä.
Tsemppiä kaikille ja jatkakaa kirjoittamista.
Rakkaudella, Besara
Ad Astra
Ad Meliora
Ad Victoriam
Ps: Kyllä se tästä vielä helpottaa:)
Kommentit
Lähetä kommentti