Aika(moinen) optimisti

Viime viikonloppuna, olin lupautunut sukulaistytölle ja hänen ystävälleen kuskiksi. Koska ajomatka kesti pari tuntia, meidän oli herättävä aamulla kukonlaulun aikaan. Auton oli startattava viimeistään kello seitsemältä. Vaikka pidinkin kelloa tarkoin silmällä, heräämiseen, aamiaiseen, laittautumiseen, ja kaikkeen muuhun sellaiseen, menee aikaa yllättävän paljon, joten kello tuli seitsemän meidän ollessamme vielä puolipukeissa. Eipä siinä, rytkyt niskaan ja menoksi. Onneksi ehdimme ihan hyvin, vaikka ajoittain meinasi kyllä usko loppua, ja meillä oli loppujen lopuksi hauska päivä.

  Se on vain kumma, miten nopeasti "eihän tässä mitään kiirettä ole", muuttuukin muutaman minuutin sisällä, "Ei voi olla totta, miten se kello on jo noin paljon?". Siihen vielä minuutti tai pari, ja "Nyt ollaan jo myöhässä!!!".

  Tämä pitää paikkansa varsinkin aamuisin. Herääminen itsessään jo vie jonkin aikaa. Ei riitä, että saa silmänsä auki, vaan pitää odotella vielä aivojen käynnistymistä, joka on yhtä hidasta kuin internet explorerin käyttö.

  Allekirjoittaneella aamuherääminen on välillä varsinaista jaakopinpainia. Tämä johtunee siitä, että jostain kumman  syystä, sisäinen kelloni on väärän aikavyöhykkeen ajassa (tai sitten minä itse elän väärällä aikavyöhykkeellä).  Koska yhteiskunta kuitenkin pyörii aamuvirkkujen ehdoilla, meidän yökukkujien ja iltavirkkujen ei auta, kuin koettaa jollain tavoin selviytyä aamuista. Tämän vuoksi minulla on kolme eri herätyskelloa. Yksi puhelimessa, joka on ihan korvan vieressä, yksi tabletissa, joka on vähän kauempana ja sitten vielä erillinen herätysvalo. Herätykset on ajastettu niin, että ne alkavat huutamaan viiden minuutin välein, puolisen tuntia ennen varsinaista ylösnousemista. Mitä aikaisempi aamu, sitä nopeammin yritän nousta ylös. Korostan sanaa yritän, koska välillä minä nukun kuin kuollut, enkä välttämättä herää yhteen herätykseen.

  Pukeutuminen, aamupala ja muu valmistautuminen vievät oman aikansa, mutta sitten oma lukunsa ovatkin avainten, lompakon ja kännykän etsiminen. Nuo elottomat esineet kun tuppaavat, varsinkin juuri ennen lähtöä, piiloutumaan mitä ovelimpiin paikkoihin, että niiden etsimiseen vaaditaankin apua korkeammilta voimilta.

  Jos olet vähänkään neurooseihin taipuvainen, ovesta ulos lähteinen onkin sitten oma lukunsa. Pitää tarkistaa jääkaapin ja pakastimen ovet, kahvinkeitin, hellan levyt, etteivät ne vain ole unohtuneet päälle, samoin kuin silitys- ja suoristusraudat, jotka ovat olleet jo hyvän aikaa pölyttymässä kaapin kätköissä.

   Sitten kun lopulta astut ovesta ulos ja olet jo hyvän matkaa menossa, iskeekin kauhea ajatus.Tarkistithan varmasti kaiken? Oletko ihan varma? Ettet vain ajatuksissasi naksauttanut levyä päälle? Jollet nyt heti palaa takaisin tarkistamaan, asia jää kaihertamaan ja odotat koko päivän puhelua, jossa ilmoitetaan, että asunnostasi on jäljellä vain savuavat rauniot.

  Välttääkseni myöhästymisen yllä mainituista syistä, otin kerran aikaa siitä, kuinka kauan minulla kestää kävely bussipysäkille. Näin saatoin asettaa ajan, jolloin minun on viimeistään oltava ovesta ulkona. Siitä kun vähentää viisi minuuttia, niin jää hyvin aikaa keskittyä tekemään viime hetken tarkistuksetkin, tarvittaessa useampaankin kertaan, samalla kun laitat takkia päälle. Lisäksi ehdin pysähtyä ja oikein keskittyä sulkemaan ulko-oven, että se varmasti menee lukkoon, samalla kun pidän avaimista kiinni, etteivät ne vain pääse teleporttaamaan taskustani takaisin sisälle.

  Kun asiaa oikein ajattelee, ovesta ulos meneminen on aikamoisen työn ja tuskan takana. Kaikilla meillä on huonoja päiviä. Joinain päivinä, ollessasi esimerkiksi kipeänä tai masentunut, riittää, että hengität. Riittää, että selviydyt siitä päivästä elossa. Jos kuitenkin olet päässyt ulko-ovesta ulos, se on kiitoksen arvoinen asia. Jos sinulla on lapsia, jotka pitää paimentaa kouluun ja olet onnistunut siinä, sekin on kiitoksen arvoinen asia.

 Kiitos, että sinä selvisit tästä päivästä. Jatketaan taas huomenna.

Rakkaudella, Besara

Ad Astra
Ad Meliora
Ad Victoriem