Kuulumisia sosiaalisesti eristäytyneen turvavälin päästä

Elikkäs... Minä olen koittanut saada aikaan tätä kuulumispäivitystä, nyt jo varmaan kolmen viikon ajan, joten jospa tässä nyt alkaisi pikkuhiljaa saada jotain aikaan.  Tämä tulee olemaan taas sellainen sekalainen ja rönsyilevä jaaristus, mutta koittakaa estää.

 Tässä onkin ehtinyt vierähtää muutama hetki viimeisimmästä sellaisesta "oikeasta" päivityksestä, ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua.

  Toivottavat olet pysynyt terveenä ja turvassa!

 Korona pakotti meidät kaikki sisätiloihin ja välttämään fyysistä kontaktia. Arki meni uusiksi ihan kaikilla. Minun tuskin tarvitsee tässä luetella erikseen, millä tavoin kaikkien elämä muuttui, sen kukin tietää hyvin itsekin. Itselläni keskeytyi kuntouttava työtoiminta, joka tosin nyttemmin on jatkunut etänä. On kuitenkin hyvä muistaa, että olemme onnekkaita, mikäli korona on vaikuttanut pelkästään arkiruttineihimme. Monet eivät ole olleet yhtä onnekkaita.

  Itselläni korona-arki on sujunut varsin samoissa meiningeissä, kuin normaalistikin. Olen sen verran introvertti, viihdyn muutenkin sisätiloissa ja teen paljon käsitöitä, joten tylsää ei varsinaisesti ole ollut. Minun kaksi kissaani pitävät minulle seuraa, samoin kuin neljä käärmettäni. Kuntouttavan työtoiminnan jatkuminen etänä on myös auttanut pysymään jonkinlaisessa viikkorytmissä.

 Olen hämmästyksekseni huomannut alkaneeni kaivata ulkoilmaan. Eräänä iltana, muutama viikko takaperin, oli ihan pakko käydä iltakävelyllä ja veinkin samalla UFF:in  laatikkoon jätesäkillisen vaatteita. Koska asun kerrostalossa, ulos ei tule lähdettyä niin herkästi, kuin asuessani omakotitalossa, ellei sitten ole ihan pakko. Tähän toki vaikutti osaltaan myös aikaisemmat masennuskaudet ja kolmas loppuunpalamiseni. Sisälle oli niin helppo jäädä.

 Ennen korona-aikaa, ollessani pikkuhiljaa nousemassa huonommasta jamasta, aloin opetella kompromissia. Menin ulos istuskelemaan taloyhtiön grillauspaikalle, siinä kun on pöytä,  mukanani muutama matonkuteiksi tarkoitettu lakana. Matonkuteiden repimisestä kun seuraa tekstiilipölyä, joka ei ulkoilmassa haittaa niin paljoa. Nyttemmin olen harrastanut samaa niinä päivinä, kun ulos on ollut pakko päästä. Näin tulee yhdistettyä huvi ja hyöty.

Tämmöinen löytyi eilen kissanhiekkalaatikosta

  Nyt kun on ollut aikaa koen, että minun pitäisi saada aikaan mahdollisimman paljon ja olenkin yrittänyt innostaa itseäni siivoamaan ja komarittamaan, mutta useimmiten olen lopulta päätynyt sohvalle räpläämään puhelinta, neulomaan ja katsomaan youtubea. Viimeiset pari viikkoa ovat menneet varsin väsyneissä tunnelmissa, mutta muutama virkeä päiväkin on ollut. Olen saanut vähennettyä tavaramäärää kotonani ja olen vienyt ainakin neljä jätesäkillistä tavaraa UFF:in keräyslaatikoihin. Nythän niihin ei enää saa viedä, mutta lisää lähtee, sitten kun tämä kielto poistuu.

  Kokeilin myös tehdä saippuaa kylmäprosessimenetelmällä, ensimmäistä kertaa itsekseni. Se meni tosin vähän plörinäksi, kun uusi sauvasekoittimeni alkoi käryämään, joten massa ei ehtinyt sekoittua tarpeeksi. Eikä päähäni tietenkään pälkähtänytkään jatkaa sekoittamista käsipelillä, kello kun oli jo yli puolen yön. Mutta lopputulos on kaikesta huolimatta, ainakin saippuannäköistä. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin se ajaa asiansa kypsyttyään. Sain nyt vihdoin alkuviikosta aikaiseksi, käydä vaihtamassa sekoittimen uuteen, joten jossain vaiheessa olisi tarkoitus tehdä saippuaan liittyvä kirjoitus.

  Keskusteltuani terapeuttini kanssa, (terapiasessiot ovat jatkuneet etänä), päädyin kokeilemaan menetelmää, että päätin tietoisesti olla tekemättä mitään. Päätin tehdä vain sitä, mitä oikeasti halusin ja olla potematta huonoa omaa tuntoa siitä, mitä en saanut aikaiseksi. Keskityin siis neulomiseen ja matonkuteiden leikkaamiseen. Ja kas kummaa, eräänä päivänä työtoiminnan jälkeen, sainkin pestyä vessan ja koneellisen pyykkiä. Sitten innostuin kokeilemaan kiharoita. Minulla on ollut pitkä tukka suurimman osan elämästäni, mutta noin puolitoista vuotta sitten leikkasin hiukseni ihan lyhyiksi, enkä ollut vielä kertaakaan kihartanut lyhyttä tukkaani. Niinpä kokeilin ensin kihartimella ja sitten lykkäsin pappiljotit päähäni. Lemikkikäärmeeni Zorrokin osallistui kampausprojektiini. Ja ei, en käyttänyt häntä pappiljottina.

 Mutta joo, väsyneitä päiviä on ollut ja silloin olen päättänyt levätä. Teen sen minkä voin ja olen koittanut opetella olemaan tyytyväinen siihen, mitä saan aikaan. Koitan löytää aiheita olla kiitollinen ja nauttia niistä. Joten tässähän tämä, pikkuhiljaa. 

 Koitetaan jaksaa. Muistetaan, että niin syvältä kuin nämä rajoitukset ovatkin, ne on tarkoitettu meidän parhaaksemme. Joten koitetaan pysyä terveinä ja turvassa. Pestään kädet huolellisesti.

Kyllä tämä tästä vielä helpottaa. Tsemppiä sinulle!

Rakkaudella, Besara

Ad Astra
Ad Meliora
Ad Victoriem

Ps. Kevään ensimmäiset voikukat on bongattu😊