Ihan ensiksi, syvimmät pahoitteluni! Olen ollut tämän kevään ajan aallon pohjassa, eikä blogin kirjoittamisesta ole yksinkertaisesti tullut mitään. Olen ollut aivan liian väsynyt. Viikko siten tapahtui lisäksi semmoinen kiva pikku työtapaturma, että liukastuttani käytävällä pahaa-aavistamatonta uhria odottaneeseen vesiläikkään, nilkkani vääntyi. Turvotus on ollut vähäistä, eikä röntgenkuvissa näkynyt mitään, mutta se on ollut todella kipeä. Jospa tämä kuitenkin tästä. Pikkuhiljaa. Puhutaanpa sitten jostain muusta. Ulkona on jo melkein kesä, ja minun lempikukkani, voikukat, kukoistavat teiden varsilla ja nurmikoilla. Maailma on täynnä ruusuja, liljoja, orkideoita ja lukemattomia muita, upeita ja tuoksuvia kukkia. Älkää käsittäkö väärin, minä pidän kovasti näistä kukista, minä pidän yleensäkin kaikenlaisista kukista, mutta voikukat ovat minusta aivan omaa luokkaansa. Tiedän kyllä, että voikukkia pidetään yleisesti rikkaruohoina ja joidenkin mielestä varsin viheliäisenä
