Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Smultronställe

Kuva
Lapsuudenkotini sijaitsi Savossa, metsän keskellä, kallioisella alueella. Kun olin lapsi, lähistölle perustettiin kivimurskaamo. Se toimi muutaman vuoden, ja sitten toiminta loppui. Entisen murskaamon ympärillä kasvoi valtavasti villivadelmia ja erään kerran ollessamme poimimassa niitä, löysimme erään kallioisen jyrkänteen päältä veden täyttämän hiidenkirnun.   Päästäkseen sinne lyhintä reittiä, täytyi puskea läpi tiheään kasvaneen koivikon. Muistan vieläkin ne kesä-illat, jolloin istuskelin auringon lämmittämällä kalliolla ja katselin vesikirppujen kisailua veden päällä. Leppeä kesätuuli siveli hiuksiani ja laskeva aurinko maalasi kalliot hennolla oranssilla. Nappasin läheisistä vadelmapuskista marjoja suuhuni. Siellä saatoin olla yksin ja rauhoittua. Se oli minun oma salainen smultronställeni.    Myöhemmin murskaamotoiminta alkoi taas uudestaan ja viimeksi käydessäni siellä, oli hiidenkirnu tuhoutunut lähes kokonaan.    Yllä olevassa youtube-klipissä, äiti piiloutui